Näin tämäkin kulunut vuosi alkaa kääntyä lopuilleen. Mitä tästä on jäänyt meille? Kaikkea minä en voi tietää, vain omalta osaltani voin kertoa että ihminen vanhenee samaan tahtiin kuin ikää karttuu ja askel lyhenee. Kaikki paikat ovat kipeät, koskee koskee ja koskee. Mutta ei anneta sen haitata.
Alkukesä niinkuin muistatte oli kuin olisi jäävuorilla asuttu. Siitä se kuitenkin sitten kesäksi muodostui ja sitten olikin hiki hatussa lähes yötäpäivää. En kuitenkaan muista koska kesä kunnolla alkoi, ehkä teillä on paremmin muistissa ja joku pitää tästäkin asiasta kirjanpitoa. Uimassa en kuitenkaan käynyt.
Nyt tulevana sunnuntaina Himalansaaren kirkossa lauletaan hartaasti kauneimpia joululauluja. 21.12.25 klo 13.
25.12.25 Himalansaaren kirkossa sanajumalanpalvelus klo 10.00.
Himalanpohjan kylät ry toivottaa teille kaikille lukijoille oikein hyvää joulunaikaa ja onnellista tulevaa uutta vuotta 2026.